“Mitä järkeä on myydä miesten vartalotrimmereitä, kun kaikki kuitenkin ajelevat karvansa partakoneella?”
Kysyi tuttavani, kun kerroin hänelle ideastani aloittaa trimmereiden myynti. Vastasin:
"No katsos, heräsin tässä yksi päivä aika karvaasti todellisuuteen, kun uusi ja hieno vartalotrimmerini otti senkat kasseistani."
En ehkä kertonut tapausta noin selväkielisesti, koska kyseessä oli myös pomoni. Mutta asia tuli selväksi ja sekin, että siihen liittyi vahvasti verta ja ***keleitä 🩸
Silloin tuli selväksi myös se, ettei partakonetta tai markettitrimmeriä ole suunniteltu vietäväksi lähellekään miesten privapaikkoja. Niiden leikkuupää on sen verran lähellä terää, että lopputulos on lähes sama kuin trimmaisit nyytit raastinraudalla.
Ja ihan oikeasti, ajaisitko samalla partakoneella turpasi ja nivuset? Ja ehkä takarailonkin?
Mainitsin myös, että nyt puhaltavat uudet tuulet alakerrassa. Villisti pursuilevat kainalo-, selkä- tai nivuskarvat eivät ole enää tosicool tai ok. Jos koskaan ovat olleet edes nojoo.
Kysy vaikka naiseltasi. Ei hän huvikseen ajele paikkojansa.
Kyse on halusta ylläpitää huoliteltua bodya. Ja näyttää hyvältä.
Myös ilman vaatteita, kuten olet ehkä huomannut.
Kyllähän maailmalla on trimmereitä, jotka on suunniteltu erityisesti alakertaa varten, mutta miksi laitteen mukana tulee aina turhaa krääsää?
Miksi minun pitäisi maksaa ylimääräistä mainoskalsareista, säilytyslaukuista, palliöljyistä tai edes laturista, joita minulla on tullut kännyköiden mukana pari tusinaa? Minä tarvitsen vain laitteen ja ohjauskammat.
Aloin sitten miettimään, että jos kaikki turhuudet jätetään pois, voisin tarjota hyvän laitteen edullisemmin kuin muut. Ja nyt puhutaan kymmenien prosenttien halpuutuksesta.
Ja tiedätkö mitä? Seuraavaksi syntyi TRIMM, jonka homma on tarjota karvojen trimmausta varten kaikki tarpeellinen, mutta ei mitään turhaa. Ilman että laatu kärsii.
A-luokan ajo timanttisella hinta-laatusuhteella.
Voisin jopa sanoa, että parempaa diiliä saa etsimällä hakea.
Ok, nyt alkaa kehumopo keulimaan. Lue mieluumin muiden kokemuksia TRIMMistä.
Mutta itse laite tekee mitä lupaa. TRIMM on suunniteltu erityisesti jättämään ihosi rauhaan, mutta leikkaamaan nykimättä paksunkin viidakon. Se pysyy hyvin kädessä märkänäkin ja kestää kovaa käsittelyä. Eikä pidä järjetöntä melua, kuten peruspartakone.
Lisäksi TRIMMissä on timantinkova keraaminen terä, mikä tarkoittaa 300 % kovempaa materiaalia verrattuna ruostumattomaan teräkseen. Eli se kestää terävänä pidempään.
Tuohon kun vielä heittää päälle kunnon takuun, ilmaisen toimituksen ja nopean lähetyksen (meillä on varasto ja kauppa Suomessa 🇫🇮), niin setti on valmis. Vai mitä mieltä olet? Ai niin, listasta unohtui maailman paras asiakaspalvelu.
Käyhän itse vilkaisemassa, miltä näyttää uusi paras kaverisi.
Kiitos kun luit!
Terkuin, Jukka Hakulinen / TRIMM
PS. Joko kerkesit lukemaan suosittuja ajo-oppaitamme? Jos et, käypä vilkaisemassa, miten karvat ajetaan kuin pro ja ilman pipejä.
Ja kun vielä kirjaat itsesi Insta- ja Face-sivuillemme, nautit kotiinkannettuna uusimmista oppaista ja komeudenhoitoartikkeleistamme:
Kokemuksia TRIMMistä – mitä muut sanovat..?
| 5 tähteä | 72% | |
| 4 tähteä | 24% | |
| 3 tähteä | 4% | |
| 2 tähteä | 0% | |
| 1 tähti | 0% |
Asiakkaiden kuvat


Hyvin toiminut ja ei ole tarvinnut pelätä vekkejä intiimialuella
Hinenoa kuulla, että TRIMM ajaa asiansa! Kiitos arvostelusta, Lasse ja hyviä ajoja 👍
Vähäiset käyttökokemukset vielä koneesta, mutta lähes suoraan syvään päähän ja purppurapäisen soturin ja killuttimien trimmaukseen kävin siis. Aikaisempi kone oli Philipsin trimmeri, jolla sai ehkä hieman siloisemman jäljen, mutta sai pelätä jatkuvasti koska kone tarraa ja nappaa karvoista ja ihosta kiinni äkillisesti, johtaen haavaumiin. Trimmin kanssa jäi hieman enemmän sänkeä, mutta eipä tuntunut tarvitsevan pelätä haavaumien puolesta. Eli jos saa valita turvallisen laitteen tai hieman siloisemman lopputuloksen välillä, valitsen 10 kertaa 10:stä turvallisemman masiinan. Eli siis Trimmin, suosittelen. Lisäksi iso plussa todella pitkästä akkukestosta. Kiitos Trimm.
Tänks, JM – asiaan paneutuvaa arvostelua ja hyviä huomioita 👍 On turkasen tosi, että kun nyyteistä on kerran otettu senkat trimmerillä, alkaa miettimään muita vaihtoehtoja. Meillä homma hoidetaan nykyään tyyliin koneajo + höyläys. Sillä saa ehdottomasti parhaan jäljen. Isosti tsemppiä ajeluun!
PS. Oletan, että olet jo perehtynyt maailmankirjallisuuden klassikoihin, kuten tähän: https://trimm.fi/miesten-alapaan-ajelu-sheivaus/
Tämähän myytii jo pelkilla ajeluoppailla. Nopea toimitus ja laadukkaan oloinen (odottaa viel testiä) tuote olivat toki plussaa myös 😀 helppo 5/5
Tänks, Jani – erittäin fiksua lukea käyttöohjeet ennen käyttökokemusta 👍 Pysy valppaana, koska uusia oppaita on tulossa. Hyviä ajoja!
Uusi kone, ei paljon vielä käyttökokemusta, mutta eka ajo oli hiukset ja toimi todella hyvin. Suosittelen.
Hieno juttu, että testiajot menivät nappiin 😀 Mukavia ajotunteja, Riitta!
Nopea toimitus!
Kiitos täysistä tähdistä, Mikko 👍 Mukavia ajotunteja!
Mukava kädessä ja hyvä leikkuutuntuma. Helppo vaihtaa terä ja pestä käytön jälkeen.
Tänks, Mr 👍 Hyviä ajoja!
Nopea käyttää aamukiireessä. Ehdoton luottokone.
Kiitos luottamuksesta, Pekka 👍 Hyviä ajoja!
Laatu rakenne, ei tunnu muoviselta lelulta. Pysyy kädessä kuin kaljatuoppi.
Jep, molempien pitää pysyä tanakasti kourassa – tuoppi toisessa ja trimmeri toisessa 😅👍 Kiitos tähdistä ja hyvä ajeluja, Hasse!
Trimmausjälki todella siisti, ei ärsytä ihoa lainkaan.Reissussa kätevä USB-lataus pelastaa tilanteen
Hyviä huomioita 👍👍👍 Kiitos tähdistä, Sami!
Trimmasin niin sileäksi, että kalsaritkin solahtaa paremmin jalkaan
😅 Hyviä ajoja, Lare!
Yllättävän tehokas pieneksi laitteeksi. Leikkaa tarkasti.
Hyviä huomioita, Mikko 👍 Mainioita ajotunteja!
Ergonominen ja hiljainen. Käyttömukavuus kohdallaan.
Kiitos palautteesta J ⭐ Mainioita ajotunteja!
En tietenkään vielä ole tarvinnut. Kun koko laite on uusi. Mutta otin varalle varmuuden vuoksi .Jos käy joku vahinko että laite sattuisi vaikka tippumaan . Niin on sitten heti uusi terä valmiina.
Naulan kantaan, miehellä on aina oltava yksi varaterä valmiina povitaskussa – ties vaikka pitää yllättäen heittää vaatteet vex 😎👍 Kiitos palautteesta ja hyviä ajoja, Jukka!
Toimitus tuli hienosti päivässä. Tuote tyylikäs käteen sopiva ja mukavan tuntuinen. Käyttökokemus erinomainen. Olen onnitellut itseäni hyvästä valinnasta.
Onnittelut myös täältä, Jukka ⭐⭐⭐⭐⭐ Erinomainen valinta!
Hintansa arvoinen hankinta, ei jää pölyttymään laatikkoon.
Kevyt mutta tehokas. Vaimokin innostui käyttämään säärille!
Akun kesto yllätti. Lataan harvoin, käytän usein!
Tänks, Kari ⭐
Toimii sekä parrassa että kropassa, eikä vedä karvaa kivuliaasti.
Vastasi hyvin odotuksia, laatuvaikutelma kunnossa
Tosijees, kiitos palautteesta ja täysistä tähdistä, Mikko 👍
Kyl tällä palli- ja perskarvat ajelee.
Lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaistu 👍 Kiitos ja hyviä ajeluja!
Tämän vaihtaakseen ei tarvitse olla diplomi-insinööri.
Jep, meillä on nähty hieman vaivaa sen eteen, että terän vaihtaminen onnistuu jopa meiltä täällä TRIMMissä 😉
Tämän tuotteen kohdalla huomaa kyllä, että Pyhä Vitutus on taas kerran ollut maailmaa eteenpäin vievä voima. Rahalle on todellakin tässä saatu vastinetta. Jos jotain negatiivista pitää keksiä, niin pakkauksessa lukee: ”Made in China”, mutta harvassa ovat ne merkit, joissa näin ei ole.
No tämähän on kuin suoraan meidän tuotekehityspalaverin muistiinpanoista! Witutus on tosiaan maailman paras innovaattori – ja kun siihen yhdistää suomalaisen periksiantamattomuuden, niin johan syntyy vehje, jolla kesytetään pahimmatkin viidakot. Ja joo, Kiinassahan ne kaikki tavarat sitten loppujen lopuksi tehtaillaan. Jos nämä tehtäisiin Suomessa, tämäkin trimmeri maksaisi 590 euroa (alessa). Kiitos palautteesta ja hyvää ajelua! 💪
Vaikuttaa terävältä koneelta ja on hyvin käteensopiva.
Moi Arto, kiitos täysistä tähdistä 👍 Mainioita ajotunteja!
Kalliimpi trimmerini meni rikki parissa kuukaudessa, joten piti etsiä toinen merkki. Tämä trimmeri on kevyempi ja helpompi pitää kädessä kuin entinen koneeni. Helppo käyttää joka paikkaan!
Kiitos Joni, hyvin sanottu 👍 Hyviä ajeluja!
Kätevä, pysyy hyvin kädessä ja ajaa hiljaisesti – tämä on hyvä jos haluaa ajaa korvien läheltä. Ei ihan korvaa partahöylää, mutta ei haittaa.
Moi L! Kiitos tähdistä 🤩 ja mainioita ajotunteja!
Tasoittaa ja leikkaa parran hyvin.
Moi Arto! Kiitos palautteesta – kiva kuulla, että TRIMMi on hyötyostos. Mainioita ajotunteja!
Todellinen taivaanlahja niille joill aon herkkä iho. Hyvä akunkesto.
Kiitos Kristiina, hyvin sanottu 😎 Mainioita ajotunteja TRIMMin kanssa!
Ajelee tehokkaasti ja akku kestää ikuisuuden.
Kiitos täysistä tähdistä, Make 👍 Hyviä ajeluja!
Laatupeli
Moi Jussi! Hienoa kuulla, että TRIMM ajaa asiansa mallikkaasti. Mainioita ajotunteja!
Tilaus ja toimitus sujui vaivattomasti. Laite vaikuttaa ensimmäisen kokeilun perusteella erinomaiselta.
Hyvin sanottu, Niko 😎👌 Hyviä ajeluja TRIMMin kanssa!
Kiitos 👍 ja hyviä ajeluja!
Toimii
Kiitos Joni, ytimekkäästi sanottu 👍 Hyviä ajeluja!
Kiitos täysistä tähdistä, Oskari 👍 Hyviä ajeluja!
kaikki meni hienosti, nopea toimitus.
Moi Martti, kiva kuulla, että homma hoituu 👍 Hyviä ajeluja!
Kiitos Mika 👍 Hyviä ajeluja!
Hyvä trimmeri. Leikkasi hyvin ja ei ole tukistanut tai ottanut vielä kiinni kertaakaan, myös safeblade on kiva kun suojaa ihoa terältä.
Tosi hienoa kuulla, että TRIMMaus onnistuu 👍 Kiitos arvostelusta ja hyviä ajoja!
Hieno paketti. Ajaa siististi ja ei jätä jälkiä edes 0 mm terällä. Toimii suihkussa asiallisesti. Puhdistus lievästi haastavaa, koska tuotteessa on kitkaa vähentämään jonkinlaista paksua öljypohjaista tuotetta.
Kiitos täysistä tähdistä! Mahtavaa kuulla, että TRIMM tekee, mitä lupaa 👍 Se öljy on teränosan voiteluainetta, joka poistuu tontilta muutaman pesun jälkeen. Hyviä ajeluja!
Asiallisesti pakattu. Sain tuotteen vasta viikko sitten, joten en ole käyttänyt sitä. Kuitenkin sen ollessa sama terä kuin laitteessa, on laatu sama, eli erinomainen.
Näinhän se on, kiitos hyvästä arvostelusta 👍 Hyviä ajeluja!
Kaikki toimi sujuvasti
Moi Saku, kiva kuulla, että homma hoituu 👍 Hyviä ajeluja!